KarhuKasino

Johdanto

Suomalaisten suhde karhuun on kautta aikojen ollut erityinen. Maamme kansalliseläimenä, ja kunnioitettuna metsän valtiaana, karhu ylittää helposti uutiskynnyksen. Pelkästään yhdestä karhuhavainnosta nousee jo suuri häly mediassa. Karhuja voi bongata nykyään myös Karhukasinolla. Suomalaisille pelaajille suunnattu Karhukasino on pohjoismaisen kasinoyhtiö Elec Games Ltd:n luoma nettikasino, joka avattiin 2017. Yleensä suurpetoja kohdatessa ihmisiä neuvotaan olemaan rauhallisia ja lähtemään karkuun, kun tilanne sen sallii, mutta tätä netin nallekarhua voi lähestyä ilman pelkoa. Karhukasinon jylhän suomalaisen metsämaiseman takaa nimittäin paljastuu satoja erilaisia kasinopelejä, arpajaisia, tuplabonuksia, erikoistoimintoja ja runsaasti ilmaiskierroksia. Kasinopeleistä on niin ikään valittu juuri suomalaisia kiinnostavat pelit, maailman laadukkaimmilta pelivalmistajilta. Tähän mesikämmeneen kannattaa siis tutustua lähemmin.

Karhukasinnon taustalta löytyvä Elec Games Ltd on tuttu nimi suomalaisille yhtiön muista, menestyneistä nettikasinoista. Yritys pyörittää Karhukasinon lisäksi 13 muuta online-pelimaailmaa. Näistä suomalaisten hyvin tuntemia ovat esimerkiksi Kotikasino, Ninjakasino ja Kirsikkakasino. Vuodesta 2008 lähtien igaming-alalla toiminut yritys on myös osa tunnettua pohjoismaista pelikonserni Global Gaming Groupia, jonka pelialustalla ja palveluilla Karhukasino on toiminut alusta lähtien. Laadukas pelialusta takaa sujuvan toimivuuden kaikilla käyttöjärjestelmillä; oli käytössä sitten tietokone, tabletti tai älypuhelin. Global Gaming Groupin laajan toimijuuden takia myös Elec Games on saanut lisänäkyvyyttä alalla, sekä vakiinnuttanut asemansa luotettavien pelitarjoajien joukossa. Yhtiön päätoimisto sijaitsee Maltalla, mutta sen nettikasinot toimivat EU:n ulkopuolisen Curacaon pelilisenssillä.

Pelivalikoima

Karhukasinon vaikuttava pelivalikoima sisältää satoja vaihtoehtoja. Pelit ovat huolella valittuja, ja sivustolta löytyy alan parhaimpien valmistajien tuotoksia. Erityisesti NetEntin pelivalikoima on vahvasti edustettuna. Suurilta osin sloteista koostuva valikoima sisältää NetEntin lisäksi pelejä myös muun muassa Play’n GO:lta ja Microgamingilta. Suomalaiset riemastuvat löytäessään kokoelman joukosta kestosuosikit kuten Hugo, Guns`n`Roses, Jurassic World ja Immortal Romance. Joku taas ilahtuu nähdessään sivuston kattavan valikoiman pöytäpelejä, jättipottipelejä, NetEntin live-kasinon ja videopokerivalikoiman. Pöytäpelivalikoimasta löytyy erilaisia versioita baccaratista, blackjackista, ruletista sekä pokerista. Samalla jättipottipelien joukosta esiin nousee myös kaikki tunnetut miljoonapotteja jakavat suosikit, kuten Divine Fortune, Mega Fortune, MegaJoker ja Hall of Gods. Yhteensä yli 300 kasinopeliä pitävät huolen siitä, että näillä sivuilla ei tylsisty.

Asiakastuki

Karhukasino on nimensä mukaisesti tehty ainoastaan suomalaisille metsän kuninkaille ja kuningattarille. Muiden maiden pelaajat joutuvat nuolemaan näppejään, sillä sivusto toimii vain suomeksi. Heidän ainoa mahdollisuutensa pelata Karhukasinolla, on opetella suomen kieli. Karhukasino on valmis palvelemaan suomalaisia asiakkaitaan sivustolla täytettävän lomakkeen välityksellä. Ennen lomakkeen täyttöä asiakkaan kannattaa kuitenkin vilkaista Karhukasinon usein kysyttyjen kysymysten osiota, josta voi löytyä valmis vastaus pulmatilanteeseen. Joka tapauksessa sivuston palvelualttiit ja ammattitaitoiset asiakaspalvelijat vastaavat saapuneisiin viesteihin mahdollisimman nopeasti. Valitettavasti sivustolta ei tällä hetkellä löydy live chattia eikä puhelintukea, mikä voi haitata osaa asiakaskunnasta. Yleisesti, pelaajat ovat kuitenkin olleet tyytyväisiä saamaansa asiakaspalveluun, koska kaikkiin yhteydenottopyyntöihin vastataan nopeasti ja ammattitaidolla.

Turvallisuus ja rahasiirrot

Karhukasinon portaali vastaa kaikkia kansainvälisiä turvallisuusstandardeja. Sivustot on suojattu SSL-suojaustekniikalla, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että kaikki pelaajan sivustolle syöttämät tiedot ovat tarkasti salattuja. Rahaliikenteen suojaamiseksi käytetään puolestaan ensiluokkaista PCI-menetelmää. Kasino hyväksyy talletusta varten verkkopankkisiirrot kaikista Suomen verkkopankeista, sekä luottokortti- ja pankkikorttisiirrot Visalla, Mastercardilla ja Visa Electronilla. Näiden lisäksi tallettaa voi Trustly-verkkopankkipalvelun, Zimpler-mobiilimaksupalvelun tai tunnettujen nettilompakoiden kuten Skrillin ja Netellerin avulla. Talletukset näkyvät pelitilillä välittömästi, joten pelaamaan pääsee samalta seisomalta. Sivuston tarjoaminen kampanjoiden minimitalletussumma näkyy puolestaan kampanjan ehdoissa. Esimerkiksi tuplabonusta varten pelaajan täytyy tallentaa vähintään kymmenen euroa. Kotiutus tapahtuu yleensä samaa maksuvälinettä käyttäen kuin talletuskin. Nopeinten ne näkyvät pankkitilillä verkkopankkiin kotiutettaessa.

Hyvät puolet

Karhukasinon edut eivät lopu pelaamiseen. Asiakkaille tarjotaan muun muassa suuria määriä bonuksia ja kampanjoita. Tuplabonus nimellä kulkeva kampanja koskee kaikkia talletuksia, eli Karhukasino tuplaa jokaisen yli 10 euron talletuksen. Sivuston tarjoama ilmaiskierroskampanja taasen lupaa jopa huikeat 3000 ilmaiskierrosta talletusten yhteydessä. Ilmaiskierrosten lunastamiseksi pelaajan täytyy ainoastaan tallettaa tietty määrä rahaa tiettynä viikonpäivänä, jonka jälkeen sivusto lahjoittaa kyseiselle päivälle kymmeniä ilmaiskierroksia. Maksimissaan tarjolla on 3000 ilmaiskierrosta kuukaudessa. Lisäksi pelaajat saavat säännöllisin väliajoin osallistua täysin ilmaiseksi sivustolla järjestettäviin arpajaisiin. Näissä voi voittaa esimerkiksi tuhansien eurojen edestä lahjakortteja tunnettuihin liikkeisiin ja ruokakauppoihin, sekä kaiken kukkuraksi tuhansia euroja pelirahaa Karhukasinolle. Lohdutuspalkintona jaetaan ilmaiskierroksia Starburst-peliin.

Huonot puolet

Karhukasino on uusin online-pelimaailma Elec Games Ltd:ltä. Sivustosta löytyy samoja epäkohtia kuin muissakin yrityksen onlinekasinoista koskien pelilisenssiä. Elec Games Ltd toimii siis Maltalla, mutta heillä ei ole Maltan pelilisenssiä, vaan EU:n ulkopuolisen Curacaon myöntämä sertifikaatti. Tämän takia sivustolta voitetut rahat eivät ole verovapaita EU-maiden kansalaisille. Tätä seikkaa lisenssistä ei niin ikään ole mainittu avoimesti sivustolla. Kaikkiin kampanjoihin, ilmaiskierroksiin ja talletusbonuksiin liittyy myös kierrätysvaatimus ennen kotiutuksen tekoa. Jopa arpajaisissa annetun ilmaisrahan kotiuttaminen sisältää bonuspistevaatimuksen. Asiakaspalvelun live-chatin puuttuminen on myös ikävä asia, johon yritys tulee luultavasti kiinnittämään huomiota tulevaisuudessa. Pelivalikoiman rajallisuus ja etenkin live-kasinopelien vähäisyys on sekin yllättävää, joskin sivusto päivittää pelivalikoimaansa säännöllisesti.

Yhteenveto

Vuonna 2017 päivänvalon nähnyt Karhukasino on Elec Games Ltd:n ainoastaan suomalaisille pelaajille suuntaama nettikasino. Karhu-logolla varustettu sivusto tarjoaa yli 300 erilaisen kasinopelin valikoiman, joka sisältää kaikki suomalaisten suosikit. Pelejä päivitetään säännöllisesti ja vain parhaat mahtuvat mukaan. Pelaajaa hellitään niin ikään monilla jännittävillä kampanjoilla, arpajaisilla ja mahdollisuuksilla voittaa lahjakortteja. Suomenkieliseen asiakaspalveluun saa helposti yhteyden sivuston lomakkeen kautta. Karhukasinolla pelaaminen onkin kokonaisuudessaan leppoisaa ja sujuvaa.

Visuaalisesti sivusto on näyttävä, ja navigointi on erittäin helppoa aloittelijallekin. Kasino toimii erinomaisesti myös mobiililaitteilla. Rahaliikenne sujuu vaivatta kaikilla suomalaisille tutuilla maksuvälineillä, mutta etenkin verkkopankkisiirrot ovat nopeita. Karhukasino herättää nimensä mukaisesti kunnioitusta. Suurpetojen maahan on syntynyt uusi metsien kuningas, joka lupaa mehukkaita voittoja!